Alison Sudol:n kodista häikäistyneenä, haluan oman persoonallisen kodin. Sitä erehtyy aina lukemaan ja selailemaan desing lehtiä, joissa hehkutetaan puhdasta, valkoista, kiiltävää kotia ja toteaa oman värikkään seinän olevan yhtä sontaa ja juoksee hakemaan valkoista maalipurkkia hiki otsassa. Mutta sitten muutaman päivän päästä pysähtyy miettimään miksi alkunperin maalasikaan seinät väreillä.
Koska minä RAKASTAN värejä. Toki valkoinen on kaunis ja siitä tulee raikkaan näköinen, mutta silti en voi sille mitään, että viihdyn väreissä paremmin. Valkoinen seinä on minulle yhtä kuin tyhjä maalaus. Tahdon siihen jotakin.
Tällä hetkellä olohuoneen seinämme on mustikkamaidon värinen. Se on pirteä, omanlaatuisensa, ei ehkä kaikille sopiva mutta minä rakastan sitä. Kuvittelin väristä vieläkin tummempaa, mutta talvella totesi sen olevan juuri sopivan tumma, kesä taas pääsee raikastamaan väriä kunnolla, kun aurinko paistaa.
Olohuonetta koristaa myös punainen kirjahylly, mutta valkoiset verhot ja beige sohva. Haluan, että huonekalut pääsevät näkyviinsä. Liika väri sokaisee, eikä oikein mikään yksinään pääse huomion keskipisteeksi.
Rakastan kirjoja, (en niinkään aina lukea niitä, heh) mutta niiden näyttävyyttä.
Pieni pakkomielle on myös hevostauluihin, juontaen jotenkin lapsuudesta..?
Kuvan sohvapöytä on i-h-a-n-a. Punainen rahi on mukava pieni piristysruiske. Olisi kivaa jos osaisi rakentaa itselleen juuri täydellisen sohvapöydän.
Mikä "discovalaistus", h-a-l-u-a-n!!
kuvat: Rue Magazine
Haaveilen oikein ihanasta ja pehmeästä punaisesta sohvasta tai nojatuolista, sellaisesta rennosta lukunurkkauksesta. Haluan myös pyöreän ruokapöydän nykyisen neliönmuotoisen tilalle. Haaveilen myös täydellisestä Pariisi taulusta, jonka voisin ripustaa seinälle ollakseen ainoa vangitsija huoneessa, mutta koska en sellaista ole vielä löytänyt, joudun tyytymään muihin ratkaisuihin.
Tosin on yksi ongelma, en pidä tyhjistä seinistä, ne miltein huutavat minulle tyhjyyttään, haluavat tulla täytetyiksi kauniista valokuvista, tauluista, taiteesta. Mieheni taas pitää tyhjistä ja vaaleista seinistä. Jo pelkkä seinän maalaaminen vei kaksi vuotta vakuuttaa hänet siitä, ettei huone pimene liikaa. Tauluja hän ei siedä, saati että niitä laittaisi kaksi vierekkäin. Hänelle vähemmän on enemmän, minulle taas päinvastoin.
Kyllä meiltä tauluja löytyy mutta osa niistä on täysin persoonattomia, perus ikea-kalustoa. Haluan jotakin, mikä näyttää omalta jossa on jotakin sanomaa. Mies toi Brasilia reissultaan punaisen maalauksen, joka on seinällä ja rakastan sitä, sillä on tarina.
Itämaiset kodit ovat kauniita, samoin espanjalainen tyyli. Mutta ne vaativat tietynlaiset perusteet, ja koska asumme länsi Helsingissä, kolheassa kerrostalossa, ei näissä asunnoissa ole kovinkaan paljon syvyyttä.
Vanhanajan romantiikka on kaunista ja näyttävää, mutta tuskin jaksaisin elää sen kanssa kovin pitkään, jylhät, massiiviset huonekalut taas tarvitsevat tilaa.
Olisi ihanaa jos olisi yksi sellainen iso huone, johon voisi rakentaa koko asunnon, keittiön, kylpyhuoneen, makuuhuoneen, kaikki samassa, ilman erillisiä seiniä. Iso vaatehuone, niinkuin vaatekaupoissa. Rekejä rivittäin tiiliseinää vasten. Siinä on unelma vaatehuone.
Mutta kun oltava realistinen, ei tiiliseinää ole, ei isoa teollisuushuoneistoa, vain kapea kerrostalohuoneisto, johon pitäisi saada ryhtiä ja asennetta.
Pelkäisin palkata sisutussuunnittelijan, koska en yleensä saa sitä ideaa paperille, jota tavoittelen, saati että saisin se puettua sanoiksi. Siksi sisustussuunnitelmani venyvät vuosien mittaisiksi. Yleensä hidasteena on raha, jotkin suunnitelmat veisivät rahaa enemmän tai vähemmän, toinen rajoittava tekijä on mies, joka ei suostu kokeilemaan mitään uutta, saati että sisustusta vaihdettaisiin joka vuosi. (Halutaan mies, joka maksaa mutta ei kysele, heh).
Silti on ihanaa että omaan tuollaisen miehen, joka pitää minut maan tasalla, silloin kun liitelen seitsemännessä taivaassa, muutoin meillä olisi maalattu seinät ensiksi mustaksi, sitten takaisin valkoisiksi, sitten punaisella, sinisellä... Kaikkea ei ole pakko kokeilla, mutta joskus jokin idea kytee niin paljon, että jos en saa toteuttaa sitä, suutun. (Meillä tapellaan enemmän esim. seinänmaalauksesta kuin siivouksesta).
Silti pelottavinta on liian sotkuinen koti, josta ei löydä mitään, vähäinen säilytystila ja huonekalut, jotka eivät sovi yhteen millään tavalla. No, viimeinen meillä lähes onkin, tosin sitä on jo saatu paranemaan päin... (vielä kun pääsisi eroon tuosta kamalasta olohuonepöydästä ja ruokapöydästä).
Vuosia sitten olin huolissani hyvästä ja pahasta energiasta, Feng Shuista. Nyt enemmänkin siitä, millainen matto rikkoisi huoneen ilmeen.
Lisää aiheesta huomenna: Art Walls. (Tästä alkaa tulla melkoinen pakkomielle.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti