keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Kiskiskis... Chisu...

Chisu @ Tavastia 1.12.2009

Ihan mieletön keikka! "Miehistä viis!" sai yleisön heti viilliintymään, ja taidettiin sieltä lavalta vähän keskisormeakin kaksilahkeisille näyttää. "Mun koti ei oo täällä" sai yleisön laulamaan ja "Yksinäisen keijun tarina" itkemään. Ja kuultiinhan siellä lopuksi myös biisi, joka ei päässyt levylle asti ja esitettiin ensimmäistä kertaa yleisölle.

"Kerrasta poikki" ja "Sama nainen" olivat omia suosikkeja, ja vieläkin hymähtelen biisien sanoja mielessäni... lalalaa...

Bussipysäkillä tulee usein hyräiltyä "Baden-Badenia" eikä voi kuin hymyillä, jos sattuu hyppäämään ratikan kyytiin.

Tälläisiä keikkoja lisää, kiitos! Chisu, olit ihana! Kiskiskis...

p.s. Asusi oli AIVAN mieletön!

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Rakas joulupukki...

... olen ollut ihan mielettömän kiltti... ainakin osan vuodesta...

Ole kiltti ja tule tänäkin Jouluna luokseni ja tuo nämä mukanasi...

1. Sademetsä lahjakortti.
- Mitä suloisempaa voikaan olla, kun tietää auttaneensa muutamaa simpanssia. (myös muut wwf - lahjakortit kelpaavat)

2. Passin suojakotelo Pariisi-teemainen.



















3. Vähän lukemista iltojen ratoksi:


















Romeo & Julia- kirja (Urban Outfitters)
---
Creative Spaces - desing kirja (Urban Outfitters)


















1001 Albums (Urban Outfitters)


















4. Lämmintä ylle. Zaran pehmeä ja vaalea kashmir-neule.

5. Versacen uusi tuoksu.

6. Junk Food t-paitoja, esim. Superman, Wonderwoman, Star Wars ja My Little Pony aiheiset.

lauantai 7. marraskuuta 2009

Sama nainen...

"Mut mussa ei oo mitään,
mussa ei oo mitään... uutta,
Oon vielä sama nainen,
sama mieli,
sama sydän,
sama nainen"

"Mut mä en lupaa mitään,
mä en lupaa mitään... muuta,
vielä sama nainen,
sama mieli,
sama sydän,
sama nainen"

~Chisu - Sama nainen~

Lähellä

Pilvien päälle asetuimme makaamaan

Vierekkäin, niin lähekkäin

Aivan sylikkäin


Kerroit tarinoita, lauluasi lauloit iltaisin,

Olet siinä aina kun sinua kaipasin


Auringon säteet meitä lämmittää

pidä kädestäni kiinni vielä lujempaa


Rakastuin sun hymyyn, nauruun jokaiseen

ole siinä minun vierellä


Oot lähelläin…

Oot lähelläin…


Unelmissa täytyy voida elää näin

olet minun aina, kuiskaat korvaan…


Oot lähelläin… älä koskaan mene pois...

Oot lähelläin…


Niin lähelläin…

tiistai 25. elokuuta 2009

Tahdon rakastaa...


Original Video - More videos at TinyPic


Mä tiedän miltä tuntuu,

kun rakastaa ja joutuu lähtemään

Ja mä tunnen kuinka mun sydän itkee aina,

kun sun kuvas nään


Ja vielä junassa mä mietin,

teinkö oikein, kun oven kiinni laitoin

Huomaisitko mua,

vaikka olisin jäänyt siihen,

samaan paikkaan


Mä muistan ne kaikki kesäyöt,

jolloin vietin aikaa sun vierellä

Mut sä muutuit,

teit mut hulluksi, ei, en jaksa, enää,

mä kävelen pois


Ja silti tuntuu kuin tekisin väärin,

miksi juoksisin karkuun kun en pääse

Jokin puuttuu, en tiedä, minne menisin..

enää... kaipaan sun syliisi...


Juoksen karkuun... et minua kiinni saa

...tahdon rakastaa...tahdon rakastaa...



torstai 30. heinäkuuta 2009

Mä joka päivä töitä teen...

Miten hemmetissä voi olla niin vaikeaa tietää mitä työtä elämässään haluaa tehdä?

Joku on voinut jo 2-vuotiaana tietää, että hänestä kasvaa maailman kuulu popikoni. Toinen pääsee näyttämään kädentaitojaan ala-asteen käsityötunnilla, joku loistaa arvelluttavan mielenkiintoisilla akvarelli maalauksillaan.
Mutta minä... en ole kasvanut mihinkään ammattiin.

Ensin halusin olla poliisi, sitten lääkäri, sitten se vaihtui impulsiivisesti tanssiin ja näyttelemiseen.
Koulun juhlissa vedimme kunnon show:t pystyyn upeilla pään- ja pyllynheilutuksilla. Ja näytelmissä, no... kun jotain sain suustani ulos, niin se tuskin hetkautti kenenkään kykyjenetsijän sydäntä.

Sitten tuli eläimet. Halusin kovasti eläintenhoitajaksi, jopa eläinlääkäriksi, jos vaan saisin intoa lukemiseen ja opiskeluun. Ja kun into meni ensimmäistä kirjaa lukiessa, päätin ottaa askeleen kevyempään.

Hakeuduin kosmetologilinjalle, tätä hain kolmena peräkkäisenä vuotena. Koskaan en linjalle mennyt.

Päätin aloittaa puhtaalta pöydältä.
Menin aikuislukioon. Ehkä siellä tulisi hyviä ideoita, ja eihän opiskelu pahaakaan tehnyt.

Kiinnostuin psykologiasta, hehkuin ja intoilin opinto-ohjaajalle, kuinka tulisin selvittämään lukion loppuun parissa vuodessa ja suuntaisin kulkuni yliopistoon lukemaan psykkaa. Hioin lukujärjestystäni viimeisen päälle, matikkaa, äidinkieltä, kieliä, maantietoa, kemiaa, biologiaa jne... Kaikki tämä työnohessa. Jätin työpaikan, otin tilalle osa-aikaisen. Se muuttui kokoaikaiseksi, lukujärjestys muuttui...
Kun huomasin käyväni vain espanjan kielitunneilla, skippaavan ruotsin toisen kokeen, reputtaen biologian ja matematiikan, päätin. Ei, tämäkään ei ole minua varten.

Huomasin siis seisovani ratikkapysäkillä, puristaen pinkkiä muistivihkoani, katselevan kateellisena niitä nuoria aikuisia, jotka todella tiesivät mitä olivat tekemässä.
Huokaisin suureen ääneen kuunnellessani nuoria, bussin takapenkillä, kuinka lukion päästötodistus olisi pian kädessä ja tie yliopistoon olisi varmaa.

Nyt, vakituisessa työsuhteessa, huokaan taas. En ole siinä missä minun pitäisi olla. Mutta en silti ole vielä löytänyt omaa paikkaani. Vuodet kuluvat...

Tulenko koskaan löytämään paikkaani tässä maailmassa? Missä sinun paikkasi on? Onko se oikea paikka?


tiistai 26. toukokuuta 2009

Sano se kortilla...

Nyt jos koskaan on aika lähettää postikortti jonnekin päin maailmaa. Mutta esim. naapurintätikin käy, jos et jaksa kiikuttaa korttia lähimpään postilaatikkoon.

Jos suunnitelmissa on lomamatka Eurooppaan, osta kortit ja merkit jo valmiiksi Suomesta. EIpä tarvi sitten pähkäillä ulkomailla, että mistäs niitä kortteja oikein saikaan, siis jos et halua lähettää niitä "tavis" lomakortteja, tylsää!!
Paljon kätevämpää ostaa valmiiksi ja suunnitella ka
ikille omannäköisensä kortit. Säästyt myös ylimääräiseltä "lomastressiltä".

Mutta kortti on kiva tapa muistaa myös ystävää ihan arkenakin. Jos kaveri nyt sattuu olemaan kovassa krapulassa, kyllähän se kortti nyt lämmittää sydäntä enemmän, kuin "kyllä se siitä!"- hokema. Ha.

Äitiä tai isääkin kannattaa muistaa kortein muulloinkin kuin vain äitien- tai isäinpäivänä.
Mummikin tykkää.

On myös kivaa ja uutta muistaa "karvaisia ystäviä". Meillä ainakin koira ja kissa "lähettää" korttiterveisiä haukkukavereille. Wuf!

Postikortti on myös intiimimpi ja läheisempi tapa lähestyä tuttua. Sähköposti on liian kulunutta, facebookista jne. puhumattakaan.
Nyt vähän nostalgiaa esiin!

Ja korttejahan löytyy tuhatpäiten kaupoista (eikä ne oikein mitään edes maksa). Kortti säilyy, sitä voi ihailla muuallakin kuin kotisohvalla tai työpöydän ääressä. Voit pitää korttia kirjainmerkkinä, sisustustauluna, koristeena tai ihan mitä vain mielikuvitus keksii.

Paras tapa on tehdä tietysti kortti itse ja ilahduttaa saajaa sitäkin enemmän.
Ja keräilijä ostaa itselleen "valokuva" albumin ja kerää kortit talteen. Niitä on sitten hauska katsella ja lukea vaikka lapsenlapsille.

Postikorttirikasta kesää!!







tiistai 5. toukokuuta 2009

Junassa soi...

Katselin tänään kummastuneena ihmisiä.
Talvella ihmiset ovat niin äreitä, kun on kylmä ja huonot kelit ja valivali stana, ja nyt kun tulee kevät, niin on allergiaa, aurinko häikäisee silmiin, ihmisten hiki virtaa ja läskit pääsee ulos kopeistaan näyttämään mahamakkaroita.

Siis on se kumma, kun mikään ei kelpaa. Ja aina valitetaan, aina on joku tai jotain joka ärsyttää.
Mutta onneksi minä olen itse täydellisyys. Ha.

Junissa ei koskaa soi mitään, mikä on harmi. Ihmiset voisivat innostua ja se voisi olla mukavempaa ajanvietettä, kun kuunnella naapuri Kalevin huolia raha-asioista tai teinien kälätystä. Äh.

Jos saisin soittaa yhden biisin, niin se olisi varmastikin Peaches - Rock N Roll. Biisissä on mukavasti asennetta, meteliä, se aiheuttaa taatusti kaaosta ja hämmennystä.
Kuten minäkin. Kunpa.

Toinen vaihtoehtoni olis ehdottomasti Gwen Stefanin Hollaback Girl. Kuka nyt ei innostuisi siitä?
Ai niin ne vanhukset, jotka eivät ymmärrä. "Vaihtoehto nuoret", joiden mielestä heavy on ainoa oikea musiikki. Ja sitten on ne muut, ne jotka vaan jaksaa valittaa, kun ei kuule kaverin ääntä puhelimesta, kun musiikki raikaa.

Äh. Pitikin taas yrittää.
Kaivan tieni takaisin koloon. Pysyn siellä. Tulen kun te hymyilette.

torstai 30. huhtikuuta 2009

PMMP


Ekan keikan taisin nähdä alkuvuosina Ankkarockissa.
Tykkäsin. En tosin ehkä kuitenkaan niin paljon kuin nyt.

Uuteen levyyn (Veden varaan) tutustuminen kesti tosin kauemmin kuin aikaisemmin. Aluksi vähän vierastin, en tykännyt. Sitten tytöt lauloi Huuma-ohjelmassa, aivan sairasta kuunneltavaa.
Biisi tuntui olevan pelkkää huutoa, ja mitkä asut. Yök.


Mutta... Apollon keikalla (1.4) se räjähti silmille. Ja nyt se soi kaiuttimista naapuriin asti!

Paulan nokkelat ja hauskat sanoitukset ovat yllättävän nerokkaita suorastaan.
Kannattaa tutustua rauhassa. Ei paniikkia, jos ekalla kerralla ei miellytä, se jää silti soimaan päähän.
Silti jaksan olla sitä mieltä, että Kovemmat kädet- levy on se paras! Jesh!

Ne on niinkun... silleen.. sopivasti hulluja.
Ja Miran maha on ihana <3


-----------------

PMMP - Pariterapiaa

Sulla on ylitöitä ja pää on kipeä
kun riittää tekosyitä, niin ei vain lipeä
Sun ei tee ikinä mieli
muhun koske et millään

Kai tiedät hyvin, mihin tällainen johtaakaan
vain tyttöporukalla laivalla Tallinnaan
Mä vedän hillityt perseet
raahaan jonkun mun hyttiin

Kiireesti terapiaan että en petä sua
nyt se tutkitutetaan, mikset sä haluu mua
ei riitä yks kerta vuodessa jos on ihan terve

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

Hymisee vastapäätä ymmärtäväinen suu
kyselee molemmilta: "Miltä teistä tuntuu?"
ja sitten kumpikin pohtii, missä menikään pieleen

Sua painaa yt-suma, lapsuus ja vanhemmuus
Ei mä en ole ruma, nyt on vain vaihe uus
otetaan kädestä kiinni, vähän katsellaan silmiin

Enhän voi olla vielä niin vastenmielinen
ainakin vaatteet päällä oon hyvännäköinen
ja turhan takia taas illalla pukeudun pitsiin

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

Yksityissektorilla on melko kallista
saan antidepressantit varmuuden varalta
jos vaikka masennus piilee, kun oon kova ja viilee

Ne tekee diagnoosin, että sua ahdistaa
saat oikein sairauslomaa
minä en mitään saa
ja kohta rahat on loppu, pantu lekurin taskuun

Nyt sut on lomautettu, rupesit ryyppäämään
miksen vaan ollut hiljaa, pettänyt menemään
Mikään ei ikinä muuttuis
jos ei tietäis, ei suuttuis

Mä en aio erota
koska en vaan halua
mutta täytyy puhua

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Tänä kesänä ostan...

- Aurinkolasit, jotka oikeasti näyttävät hyvältä omassakin naamassa.














- Kiva peli picnicille, jotakin muuta kuin samaa tylsää aliasta, trivialia tai edes hullunhauskaa twisteriä.
esim. Musiikkiaiheinen muistipeli, Kitsch 31,50€












- Kesälukemiseksi tahtoisin Paris Hotels & More- kirjan. Ainakin sitä myy Moko 26,50€

- Jumalaisen hedelmäinen, eksoottinen mutta hienostunut hajuvesi.

- Kunnon festarikengät, vaikka kokemukset taitavat jäädä pelkästään Flow Festivaleihin. Muihin ei ole aikaa, valitettavasti.

... listaa päivitetään... odota hetkinen...

perjantai 17. huhtikuuta 2009

"Oon kotona, tuu meseen..."

Ensin oli messenger, jolla oli kiva leikkiä, on edelleen. Kaverit langan toisessa päässä, nyt vaan tarvitsee kirjoittaa kaikki, ei tarvitse kuluttaa energiaa puhumiseen. Hei, voit katsoa vaikka telkkua samalla. Tai tehdä ruokaa, siivota, maalata tai vaikka lenkkeillä. Helppoa!

Sitten tuli skype. Kaikki helpottui, edelleen voit kirjoittaa, eikä tarvitse kuluttaa aikaa puhumiseen, mutta jos sattuu tulemaan suuri ikävä, voit ottaa kuulokkeet korville ja kilauttaa kaverille. Helppoa!

Sitten olikin irc-galleria. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voit kertoa kavereillesi kaiken ilman sanoja, lataat kuvasi nettiin ja odottelet kuumeisesti kommentteja. Ja hei, jos ihailijoita riittää, saatat saada pärstäsi päivän kuvaksi. Kuinka söpöä!

Mutta... Sitten tuli facebook. Ja nyt voit istua kaikki vapaapäiväsi ruudun ääressä, testata älykkyytesi, kummastella oletko oikeasti poika vai tyttö tai sattuisiko käymään niin hyvä tuuri, että muistutat kuuluisuuksista Angelina Jolieta. IhQ.

Siellä voit löytää kaikki vanhat luokkakaverit, joista ei sitten ole kuulunut mitään vuosikausiin. Ja tietty, postaat kuvat taas nettiin ja sieltä kaverit näkee mitä kaikkea jännää elämääsi kuuluu nykyään.
Ketään et näe livenä, kaikki on täällä. Miksi ihmeessä siis jo kaikki ei ole täällä? ( -Ai, ne on jo.)

Argh. Joskus tuntuu, että internet valtaa mielen.
Kyllä, voih, myönnän, että blogitkin kuuluu johonkin niistä kategorioista, jotka syövyttää kaikki oikeat ajatukseni (Mikäli niitä on vielä jäljellä.)
Ja kyllä, olen facebookissa, testannut kaikenmaailman testit läpi, löytänyt vanhat koulukaverini, saanut jopa uusia ystäviä. Ja silti istun kotona koneen kanssa kaiket illat.

Pah, mitä järkeä?

Taidan pistää poikki suhteelle. Minä ♥ internet ei taida sittenkään aina olla niin suloinen yhdistelmä, kuin ensin antaa näyttää.
Tahdon nähdä maailmaa, en kokea sitä ruudun välityksellä.
Tahdon nähdä ystäviä, kavereita, käydä ulkona, en vain hengata heidän kanssaan netissä.

Olisi kivaa nähdä joskus ne kaikki 109 kaveria, joita minullakin on facebookissa, livenä edes kerran vuodessa.
Pah, eipä taida onnistua. Surullista.

Paluu maan pinnalle...

Minut löytää facebookista. Ja twitteristä.
Ja joskus myös galtsusta ja ehkä mesestä.

XOXO.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Oma koti liian kallis

Törmäsin aika tuttuun aiheeseen avatessani uuden Trendi lehden sivulta 34.

"Oma koti liian kallis" - juttu sai minut nauramaan ja huokailemaan.
Ensinnäkään en ole sinkku, kuten artikkelin päähenkilö, minun ei tarvitse nipistellä itseäni joka kerta, kun näen unelmakengät näyteikkunassa. (Vale, oikeastaan minun täytyy, mutta...)

Osa siinä silti kosketti minua itseään. Se oli niin tuttua tekstiä, että aivan kuin se olisi tullut omasta suustani.

"Kuluttaminen on osa minua - tai oli ainakin ennen kuin ostin asunnon. Voinko enää ikinä hankkia kahdensadan euron nahkasaappaita tai edes lähteä hetken mielijohteesta elokuviin. Tätäkin kai olisi kannattanut miettiä ennen kuin rustasin nimeni lainapapereihin."

Voin ylpeänä kertoa, että kävellessäni kenkäkaupan ohitse, jossa kaunii turkoosin väriset korkokengät huusivat nimeäni, kävelin tyynesti (hyvin kivuliaasti) pois ja mietin, että saatan elää hyvän elämän ilmankin niitä kenkiä.

Ruoka on kallistunut salakavalasti. Lihaa voi ostaa enintään kerran kuukaudessa. Näin kuulin itseni sanovan eräänä iltana. Vaikkakin se olisi totta, lause kuulostaa liian aikuismaiselta omaan suuhuni.
Olenhan edelleen hyvin huithapeli eläjä. Se raha mikä tulee niin myös menee.

Pankkisetä sai minut avaamaan osaketilin. Itseasiassa minulla ei enää ole minkäänlaista muistikuvaa, oliko kyseessä osake vaiko sittenkin säästötili. Vai hetkinen, ovatko ne yksi ja sama asia, eri sana muodossa? Setä sai minut niin sekaisin, että kilttinä tyttönä väänsin leveän hymyn ja nyökytin päätäni ymmärtäväisen näköisenä.
Toivon, että siitäkin seuraa jotakin hyvää. Tai ainakin jotakin.

Reissussa paloi rahaa. Visa. Luottoystävä pelasti jälleen. No, se onkin katalin ystävä ikinä. Se vaatii lainaansa takaisin, jopa korkojen kera. Apua. Näinkö tässä taas kävi. Tosin, senhän minä jo tiesinkin.

"Samanikäiset, parikymppiset kaverini eivät halua parinkymmenen vuoden velkareppua harteilleen. Yksi ei uskalla lainata taksirahoja enempää, toinen haluaa säästää kunnon pesämunana. Kolmas tuhlaa tienestinsä mieluummin seikkailumatkoihin kuin lyhennyksiin."

Taidan itse olla kaikki nämä ystävät yhdessä. Oma asunto olis riski ja pelottava hankinta, mutta eiköhän siitä hyödykin jotakin. Maksamme omaamme pois, eikun vai miten se meni...?

Tottakai haluan matkustella. Jatkuvasti. Haluan työn, jossa minulla ei ole rajoja matkustamisen suhteen. Valitettavasti niin on nyt.
Matkustaminen on kivaa, rentouttavaa, seikkailua ja jopa omien rajojensa löytämistä.
Vaikka kyllä ne rajat löytyy oman asunnonkin omistamisesta.

Taloyhtiönkokous. Ei tietoa. Olen katsonut sarjoja, joissa näitä käydään. Puhutaan siitä, miten naapurin Matti meluaa niin paljon öisin, etteivät muut saa nukkua rauhassa öitään. Häätö? Pesutupaan on ehdottomasti saatava uusi varausvihko, koska 2krs. Niemisen perheen äiti on täyttänyt kaikki sivut omilla varauksillaan.
Onneksi on edes joku joka osaa hoitaa nämäkin asiat. Mies. Kiitos.

Niin, ja sitten tämä lama.
"Pakotan itseni lukemaan aamun lehdestä kammoamani taloussivut. Pankkien syöksykierre, koilliseen kohoavat korkokäyrät, kansaa rauhoitteleva Katainen - luen otsikoita kuin ne olisivat pelottavasti yhteydessä tilini saldoon."
"En ole töissä sellutehtaalla, mutta tajuan, että irtisanomiset voivat osua myös omalle kohdalleni."
"Toisaalta vuokra-asuntojen hinnatkin ovat huikeat, ja nyt kuitenkin maksan omaa kotia."

Ymmärrän ja ymmärrän. Uskon silti, että aina laskun jälkeen tulee nousu. Eikö?
Laskuhumala - Nousuhumala. Alamäki - Ylämäki.

Sitä paitsi luin vahingossa tällä viikolla talousuutisen, jossa Euroopan komission puheenjohtaja Barosso ylisti Suomen taloudenpitoa ja kehotti muita maita ottamaan mallia talouskriisistä Suomelta. Hyvä me.

Mutta hei, on siellä taloudessa jotakin iloisiakin uutisia.
Nimittäin suosikkikauppani H&M lupaa 7000 uutta työpaikkaa. Aina ne ruotsalaiset, prassailemassa näistäkin asioista. Mutta on tämäkin iloista luettavaa, kuin miten pörssi kaatui ja vinkui ja vonkui.

No. Olen ostamatta niitä kenkiä, joita himoitsen. En välttämättä valitse sitä kalleinta mascaraa, vaan voin kokeilla jotakin halvempaa. Syödään riisiä, se on halpaa.
Mutta ei, minä en todellakaan tule syömään tonnikalaa, kaurapuuroa tai nuudeleita. Siinä on minun rajani. Piste.

Tämä talous ei kyllä pärjäsi siltikään pystyssä ilman miestäni. No, oma talous ei ehkä ole parasta luokkaa. Mutta, päätän että en jaksa niistä niin välittää, kunhan pysyn omissani. Piste.

Palaan seuraavan kerran asiaan, kun olen:
a.) työtön b.) asunnoton c.) tiedänkin asiasta jotain enemmän.

Lainaukset, Trendi-lehti helmikuu 2009.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Valivali...

Tämä laulu kuvaa loistavasti tämän hetkistä mielialaani:

Ihmiset
Mikä helvetti teitä riivaa
Aina kiire
Aina hoppu
Kun nurkan takana vaanisi maailmanloppu

Ihmiset
Pikkumaiset kiukkupussit
Olipa vaput taikka jussit
Silti valitatte vain

Kaikenlaista harmia
Kaikenlaista harmia
Pitkin päiviä ja öitä
Seinän läpi kuulen teitä
Ja samat itkuvirret soi
Kaikenlaista harmia
Dannya ja Armia
Enää harvoin kuulla voi

~Kaikenlaista harmia - Egotrippi~

maanantai 26. tammikuuta 2009

Trouble is her friend...

Trouble is her only friend, and he's back again
Makes her body older than it really is
And she says it's high time she went away,
No one's got much to say in this town
Trouble is the only way is down, down down

As strong as you were, tender you go
I'm watching you breathing, for the last time
A song for your heart, but when it is quiet
I know what it means and I'll carry you home,
I'll carry you home.

And they were all born pretty in New York City tonight
And someone's little girl was taken from the world tonight
Under the stars and stripes.


~James Blunt - Carry You Home~

Jos joku ei ole vielä kuunnellut, suosittelen lämpimästi.

torstai 22. tammikuuta 2009

Lomailu kannattaa...

Kyllä lomailu kannattaa, aina.
Mutta siinä on se yksi huonokin puoli. Aina on palattava takaisin. Yök.

Kolme päivää sitten makasin rannalla, auringon alla. Hymy huulilla. Ihana aurinko. Tänään seisoin ulkona lumimyrskyssä, jalkoja paleli.

Mutta kyllä se sitten oli mukavaa.
Viikko vierähti mukavasti Miami Beach:llä. Aurinkoa riitti ja mukavia ihmisiä.
Tehtiin päivän reissu myös Bahamalle. Mmm.. Kuulostaa varmasti hyvältä. Itseasiassa reissu oli mahtava, matkaseura mukavaa, vaikka matkustus olikin hieman kaksipuolista.

04.45 lähtö hotellilta
05.30 jonotusta luukulla 1, maahantulolomakkeiden kirjoittamista
06.00 jonotusta luukulla 2
06.30 jonotusta luukulla 3
07.00 pääsy laivalle -> Discovery Sun

07.30 buffet aamupala (ei ehkä olisi kannattanut syödä niin paljon)
08.30 paha olo. Istuttiin kannella, aurinkotuoleissa, ulkona oli hyvin, hyvin tuulista ja kylmää.
Vettä roiskui jatkuvasti naamalle, suolaista vettä. Vaatteet olivat suolassa.
10.15 olin jo aivan varma, että olisimme olleet jo edes puolessa välissä. Joku huijasi minua, ja väitti että laivamatka kestää 3-4h, hitto, se kesti 5h.
10.30 paha olo. Olin jo ihan valmis ruumisarkkuun. Olin matkalla PahaMahalle.
12.00 vielä tunti jäljellä. Tuskaa. Harjasin tukkani ja palasin taas elävien kirjoihin.
13.00 jonotusta ja taas jonotusta. Jonotus ei lopu koskaan.

13.30 paikka on mahtavan kaunis. Ilma on lämmin. Kuuma.
14.00 Bahaman rannalla. Ihanaa. Vesi ei ehkä ole kovin lämmintä, mutta ilma sitäkin
lämpöisempää. Arto saa synttäridrinksunsa vihdoinkin.
14.45 shoppailua paikallisten käsityöläisten kojuissa. Kauniita simpukkakoruja ja käsinpunottuja koreja.
15.45 paluu lavalle.
16.30 juttutuokio Freeportin sataman työntekijän kanssa, joka kertoo hyvin mielenkiintoisia asioita Ruotsin ja Suomen rahakolikoista, hmm..
17.30 laiva lähtee liikkeelle Freeportin satamasta takaisin Ft. Lauderdelin satamaan.
18.30 buffet illallinen. Kyllä oli hyvää ruokaa, vaikka välillä ruokahalu meinasi pettää, kiitos Amerikkalaisten sikailijoiden. Yök.
20.00 porukkaa naurattaa ihan kaikki. Yksi alkoholijuoma tekee tehtävänsä.
21.00 kaikki väsyttää, paitsi Artoa ja Pasia. Ja kaikkia naurattaa. "Marja-Leena!"
22.00 Ft.Lauderdelin satamassa.
00.30 takaisin hotellilla.

Hyvin oli pitkänlainen päivä. Mutta kyllä oli mukava
ja ikimuistettava retki Bahamalle. Kiitos kivalle matkaseuralle.

Miami Beach itsessään oli kaunis paikka. Sanotaanko että päällimmäiseksi jäi kyllä mieleen tatuointipaikat. Niitä oli joka nurkassa jopa kaksinkappalein. Kehuja tuli omastakin tatuoinnista, ja kovasti yrittivät kyllä saada Pasinkin käsivarteen jotakin kuvaa. Mies piti päänsä.

Isot ostoskeskukset, täynnä tavaraa saa kyllä shoppailuhirmunkin hyytymään. Mitään fiksua kun ei tahdo löytyä sen kaiken massan seasta. Aivan tajutonta meininkiä.

Tässä jo uutta reissua odotellessa... Tsau!!