Sitten tuli skype. Kaikki helpottui, edelleen voit kirjoittaa, eikä tarvitse kuluttaa aikaa puhumiseen, mutta jos sattuu tulemaan suuri ikävä, voit ottaa kuulokkeet korville ja kilauttaa kaverille. Helppoa!
Sitten olikin irc-galleria. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Voit kertoa kavereillesi kaiken ilman sanoja, lataat kuvasi nettiin ja odottelet kuumeisesti kommentteja. Ja hei, jos ihailijoita riittää, saatat saada pärstäsi päivän kuvaksi. Kuinka söpöä!
Mutta... Sitten tuli facebook. Ja nyt voit istua kaikki vapaapäiväsi ruudun ääressä, testata älykkyytesi, kummastella oletko oikeasti poika vai tyttö tai sattuisiko käymään niin hyvä tuuri, että muistutat kuuluisuuksista Angelina Jolieta. IhQ.
Siellä voit löytää kaikki vanhat luokkakaverit, joista ei sitten ole kuulunut mitään vuosikausiin. Ja tietty, postaat kuvat taas nettiin ja sieltä kaverit näkee mitä kaikkea jännää elämääsi kuuluu nykyään.
Ketään et näe livenä, kaikki on täällä. Miksi ihmeessä siis jo kaikki ei ole täällä? ( -Ai, ne on jo.)
Argh. Joskus tuntuu, että internet valtaa mielen.
Kyllä, voih, myönnän, että blogitkin kuuluu johonkin niistä kategorioista, jotka syövyttää kaikki oikeat ajatukseni (Mikäli niitä on vielä jäljellä.)
Ja kyllä, olen facebookissa, testannut kaikenmaailman testit läpi, löytänyt vanhat koulukaverini, saanut jopa uusia ystäviä. Ja silti istun kotona koneen kanssa kaiket illat.
Pah, mitä järkeä?
Taidan pistää poikki suhteelle. Minä ♥ internet ei taida sittenkään aina olla niin suloinen yhdistelmä, kuin ensin antaa näyttää.
Tahdon nähdä maailmaa, en kokea sitä ruudun välityksellä.
Tahdon nähdä ystäviä, kavereita, käydä ulkona, en vain hengata heidän kanssaan netissä.
Olisi kivaa nähdä joskus ne kaikki 109 kaveria, joita minullakin on facebookissa, livenä edes kerran vuodessa.
Pah, eipä taida onnistua. Surullista.
Paluu maan pinnalle...
Minut löytää facebookista. Ja twitteristä.
Ja joskus myös galtsusta ja ehkä mesestä.
XOXO.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti