tiistai 30. syyskuuta 2008

Pinna kireellä!

Mistä huomaa että tulee syksy ja pimeää?
No, ihmisistä.

En ymmärrä miten ihmiset voi muuttua ihan ykskaks kun syksy, ja varsinkin talvi, tekee tuloaan. Ihmiset menettävät hermonsa jokaisessa paikassa.

Kaupassa on liian pitkä jono. Pankkineiti on liian hidas. Junassa teinit mekastaa. Elokuvat on kaikki väkivaltaisia. Lapset kirkuu puistoissa. Vaatteet on liian pieniä tai suuria. Ulkona on liian pimeää ja sateista.

Argh, mur, ugh!

Minulla menee ensinnäkin näihin nyrpeisiin vanhoihin rouviin hermot, että ne jaksaakin nipottaa jokaisesta asiasta.
Istuin junassa, ja siinä sitten tämä ko. rouva ja kaksi teiniä minun lisäkseni. Siinä sitten teinit vaihtoivat kuulumisia miten jossakin kotibileissä oli ollut hauskaa ja vähän "sellaista" juttua.
Rouva sitten nousi omalla pysäkillään ja vaihtoi muutaman tiukan katseen teinien kanssa ja: "Olipas mukavaa viettää teidän kanssa aikaa tässä junassa, kun teillä on niin älykkäitä juttuja! Kiitos teille!"
Hetken aikaa, kaikki, minä, teinit, muut kanssamatkustajat olivat ihan hiljaa, kukaan ei tainnut ensin ymmärtää sarkasmia ja sitten vasta moni purskahti nauruun.
No, eipä mennyt aikaakaan kun jo seuraava tantta juoksi huutamaan, että: "On se kumma kun ei junassa saa matkustaa rauhassa, vaan pitää kuunnella pikkutyttöjen hölötystä. Kasvakaa jo aikuisiksi tai menkää kotiin kasvamaan!"

Anteeksi jos olen väärässä, mutta eikö kaikilla ole samat oikeudet matkustaa junassa. Olit sitten vanha tai nuori, pitkä tai lyhyt, paksu tai laiha, musta tai valkoinen. Jokainen saa matkustaa.
Ymmärrän kyllä nämä puhelimeen kalkattajat, jotka sitten jaksavat tarinoida koko lääkärikertomuksensa kanssamatkustajille jne. Mutta tässäkin tapauksessa teinit puhuivat normaalilla äänellä, en itse edes koommin kuunnellut/kuullut keskustelua, ja ihan sitä normaalia "teinipuhetta".

Olisihan se nyt aika noloa mennä vanhalle ihmiselle huutamaan, että: "Pidähän nyt se turpavärkkisi kiinni, kun en jaksa kuunnella noita sinun vanhuudenhöpinöitäsi!"

Olisi se vaan joskus mukavaa, kun oikeasti ihmiset voisivat jutella toistensa kanssa, jopa tuntemattomien kanssa. Onhan se paljon mukavempaa matkustaa, kuin käpertyä siihen omalle paikalle ja tuppisuuna sitten odotella omaa pysäkkiä.
Mutta sitten toisaalta, kyllä se on mukavaa joskus istua hiljaiseen bussiin, junaan ja matkustaa hiljaisuudessa pitkän työpäivän jälkeen.

tiistai 23. syyskuuta 2008

"Vanhana mä en ainakaan pue päälleni verkkosukkahousuja..."

Continue... Excusez-moi...

Minä en halua vanhentua. Taas alkaa uhkaavasti syntymäpäivä lähestyä. Hiukset tässä alkaa jo lähteä päästä, kun niitä repii harva se päivä ajatuksella että "pian mä olen jo tosi vanha".
Mutta en minä oikeasti ole. Vanha siis. En ihan oikeasti. Vasta 25.

Mutta olen saanut tehtyä silti jotain asioita, joita vannoin aloittavani tekemään "tai lopettamaan" kunnes täytän 25.
Ensimmäinen ihan siis ensimmäinen oli herkkujen lopettaminen. Voih, kurjuus. Koko elämän ja maailman ihanuudet otetaan minulta pois.

Syy tähän on se, että muistan lukeneeni (tai ehkä kuulleeni, nähneeni) artikkelin, jossa kerrottiin nuorista naisista. He alkavat lihomaan täyttäessään 25. Siis varmasti juuri sillä hetkellä.
Ihan tosi.
Joten kun täytän 25, turpoan pullamössöksi olohuoneen lattialle, enkä pääse ilman tukipilaria ylös.

Mutta siis, pointtini oli (kyllä, tässä oli myös pointti) että herkuttelu saa jäädä vähemmälle 25 ikävuoden jälkeen, koska kaikki se herkkumäärä, jota nytkin mätän naamaani, jää eikä enää lähde pois.
Kiitos silti hyvin geenieni, että olen pysynyt hoikkana. Kiitos äiskä ja iskä.

Okei. Toiseksi.
Olen koko pienen elämäni ajan halunnut harrastaa joogaa sekä nyrkkeilyä. Teinpä koulussa jopa novellin nyrkkeilystä.
No, kuntonyrkkeilyä tuli harrastettua muutama vuosi Savate Clubilla, ja se oli kyllä raskainta kuntoilumuotoa mitä olen koskaan kokenut. Mutta aivan hemmetin tehokasta. Eipä ollut niska jumissa ja olokin oli hyvä.

Jooga taas. No, sekin tuntuu kidutukselta, kuin joku repisi lihaksiani aivan eri suuntaan kuin minä itse tahtoisin.
Mieliala on tuntunut olevan eniten koetuksella. Olen tuntenut itseni paljon herkemmäksi, jopa niin, että itku saattaa tulla milloin missäkin, ilman syytä.
Olisko sitten olleet hermot, lihakset yms liian kireällä, ja nyt ne sitten patoutuvat. Niin, en tiedä.

Oli minulla kolmaskin tavoite. Itsensä tutkiskelu.
Se vaan ei ole kovin helppoa. Joskus tuntuu, että ulkopuoliset eivät näe todellista minääni. Uskon, että vain murto-osa ystävistänikin tuntee minut hyvin. Enpä juuri tiedä itsekään itsestäni kovinkaan paljon.

Olen kulutushysteerinen, voin saada jopa stressiä siitä, jos en löydä jotain kivaa ostettavaa. Sairaus? Ehkä. Terapiaa? Ehdottomasti.
Shoppailu on ihanaa, sen tiedän.
Tunnen siis tämän puolen itsessäni erittäin hyvin.

Mutta tunneminäni (¿miten se edes kirjoitetaan?) Ei tietoakaan.
Identiteettikriisi? Kyllä. Sitä taisin itseasiassa potea jo viime vuonna.
Eipä ole kovinkaan tuntemukset muuttuneet. Sama minä. Vuodesta toiseen. Osa jaksaa, osa ei.
Kiitos teille ihanille.

Ainiin, otsikkoon viitaten.
Puhuin kaverin kanssa puhelimessa, kun vastaan käveli yli 50 vuotias nainen verkkosukkahousuissa, pitkässä toppatakissa ja taisi siinä olla ne tennissukatkin jalassa, mutta parasta olivat aamutohvelit. Apua!!

Minä kaverille: "Vanhana mä en ainakaan pue päälleni verkkosukkahousuja aamutohveleiden kanssa, siis apua. Se näyttää, kun olisi karannut mielisairaalasta. Mä kyllä ainakin puen päälleni ennemmin vaikka nahkahameen ja piikkikorot. Tai en ehkä. Kyllä mä taidan kulkea näissä samoissa kuteissa vanhanakin."
Kaverini: "Ai niissä tiukoissa farkuissa ja napapaidoissa. No, et sä sitten paljon eroa siitä mummosta."

Merci. Au revoir. Bonne nuit.
Kiitos. Näkemiin. Hyvää yötä.


ppppsssstttt. tätäkin hömppää kirjoitettiin väsyneenä elämästä ja kaikesta kuunnellen Sia:n Colour the Small One levyä.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Suomen BB 2008

Voi että... Mieleni tekisi kyllä sulkea televisio, heittää se parvekkeelta alas ja olla vain oman itsensä seurassa.

Viime aikoina BB:tä seuratessa on tuntunut niin pahalta ja ahdistavalta. En tiedä johtuneeko kokonaan BB:stä vaiko sitten jostakin muusta.
Mutta silti en voi käsittää enää niitä ihmisiä, joita tuolla talossa lojuu.

Ensinnäkin se juorunelikko on aivan omaa luokkaansa. Väite että muut puhuvat paskaa, he joutuvat silti kärsimään kaikesta.
Aivan loistavaa, että Maria putosi pois. Nyt vain odotellessa ensi sunnuntaita, että se pahin negatiivinen ihminen, Mia, tippuisi talosta. En ymmärrä, miten tämän tytön angstaamista jaksetaan katella.
Pelottaa muiden asukkaiden puolesta, jospa tuo tyttö sekoaa ihan täysin ja vaikkapa sitten kuristaa Cheryllin.

Toiseksi, en puolusta Cheryliä, mutta kyllä käy tyttöä sääliksi. Se, millä tapaa muut saavat puhua suunsa puhtaaksi, arvostella ja haukkua seläntakana, ei tee muuta kuin vihaiseksi. Ahdistaa nähdä, miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä niin v***umaisesti.

Sitähän sanotaan, että aikuiset osaavat kiusata henkisesti pahemmin kuin lapset.

Silti, Cheryll provosoi asukkaita, käyttäytyy monesti hyvinkin huomionkipeästi ja myös puhuu asiansa epäselvästi.
Välillä tekisi mieli laskea, kuinka monta "niinku"-sanaa sieltä tulee yhdessä lauseessa. Tai, kun se lause saattaa olla kolme lausetta, yhdessä lauseessa, niinku. Ymmärsikö kukaan, niinku.. niin.

Mutta, puolustuspuheeni, Cheryll on älyttömän vahva persoona, monestikaan en ole hänen nähnyt murtuvan, ainoastaan silloin, kun Mia, Maria, Niko ja Andreas todellakin loukkaavat häntä pahasti.

Silloin tekisi mieli ottaa taikapinsetit taskusta, nappasta tämä nelikko ulos kuvaruudusta ja murskata kengän alle. Argh.

En siis todellakaan voi ymmärtää. Ahdistaa nähdä aikuiset ihmiset käyttäytymässä sillä tavalla.

Moni tuttuni katselee BB:tä, seuraa heitä jopa 24/7 ja varmasti yhtyy tähän nelikon saamaan negatiivisuuteen talossa.
He eivät voi sietää Cherylliä, eivätkä myöskään Miaa. Mutta silti ovat sitä mieltä että pahempi heistä on Cheryll, mitä minä en taas voi ymmärtää.

Huomaan itsessäni paljon samaa Cheryllin kanssa. Olemme molemmat melko materialisteja, huomionkipeitä, tunteellisia, ehkä jopa turhamaisia välillä. Mutta olemme molemmat rehellisiä, emme puhu pahaa selän takana ja pyrimme aina puhumaan asiat selviksi, jos jokin ahdistaa.
Puhumisesta voin jopa ylistää Cherylliä. Itse en juurikaan osaa pukea tunteita sanoiksi, vaan mieluiten näytän ne. Mutta Cheryll osaa nämä molemmat taidot.

Eli, tässä teille kaikille, jotka eivät voi sietää tuota blondia, minä kannan lipun korkealla ja vadin Cherylliä vuoden 2008 BB voittajaksi (tai ehkä Mariannea)

Ja onpa muuten Cheryllillä hyvä tyylitajukin, ehkä kallis, mutta hyvä. Mikä siinä jos on varaa ostaa tyylikästä ja kallista tavaraa. Parempi varmasti sekin, kuin kuluttaa säästönsä H&M:n kassaan ja tukea lapsityövoimaa jne.


Kulutus ei ole rikos. Muistakaa se!

psst. voi silti toivon, että tämä tyttörukka ei päädy Johanna Tukiaisen ja Martiina Aitolehden (oli muuten ihan pakko googlettaa, kirjoitinko nimen oikein, niin pahasti tökkii tuo nimi päässä) tapaan julkisuuteen bimbona.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Salaisuus

Katselin maailmaa toisin silmin
En mä nähnyt enää mitään
Siihenkin vain seisomaan jäin
Olin tajuton niin onneton

Kaipasin jotain parempaa
Sellaista jotain paljon helpompaa
Mistä saa jos ei löydäkään
tätä uudestaan

"Kuuletko mua kun mä kuiskaan
Salaisuuden sulle mä ohjaan
Vieläkään en löytänyt
sitä mitä tahdoin sulle niin paljon"

Nananaa...

""Olen onnellinen, jos sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos jotain tästä mä saan.""

Nananaa...

Katselin maailmaa omin silmin
Jotain hämärää ja kaukaisaa
Siihenkin vain seisomaan jäin
Olin väsynyt, niin väsynyt

"Kuuletko mua kun mä kuiskaan
Salaisuuden sulle mä ohjaan
Vieläkään en löytänyt
sitä mitä tahdoin sulle niin paljon"

""Olen onnellinen, jos sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos jotain tästä mä saan.""

""Olen onnellinen, jos... sinut mukaani saan.
Olen onnellinen, jos mä jotain tästä saan.""

Nananaa... naa-naah...