perjantai 30. tammikuuta 2009

Oma koti liian kallis

Törmäsin aika tuttuun aiheeseen avatessani uuden Trendi lehden sivulta 34.

"Oma koti liian kallis" - juttu sai minut nauramaan ja huokailemaan.
Ensinnäkään en ole sinkku, kuten artikkelin päähenkilö, minun ei tarvitse nipistellä itseäni joka kerta, kun näen unelmakengät näyteikkunassa. (Vale, oikeastaan minun täytyy, mutta...)

Osa siinä silti kosketti minua itseään. Se oli niin tuttua tekstiä, että aivan kuin se olisi tullut omasta suustani.

"Kuluttaminen on osa minua - tai oli ainakin ennen kuin ostin asunnon. Voinko enää ikinä hankkia kahdensadan euron nahkasaappaita tai edes lähteä hetken mielijohteesta elokuviin. Tätäkin kai olisi kannattanut miettiä ennen kuin rustasin nimeni lainapapereihin."

Voin ylpeänä kertoa, että kävellessäni kenkäkaupan ohitse, jossa kaunii turkoosin väriset korkokengät huusivat nimeäni, kävelin tyynesti (hyvin kivuliaasti) pois ja mietin, että saatan elää hyvän elämän ilmankin niitä kenkiä.

Ruoka on kallistunut salakavalasti. Lihaa voi ostaa enintään kerran kuukaudessa. Näin kuulin itseni sanovan eräänä iltana. Vaikkakin se olisi totta, lause kuulostaa liian aikuismaiselta omaan suuhuni.
Olenhan edelleen hyvin huithapeli eläjä. Se raha mikä tulee niin myös menee.

Pankkisetä sai minut avaamaan osaketilin. Itseasiassa minulla ei enää ole minkäänlaista muistikuvaa, oliko kyseessä osake vaiko sittenkin säästötili. Vai hetkinen, ovatko ne yksi ja sama asia, eri sana muodossa? Setä sai minut niin sekaisin, että kilttinä tyttönä väänsin leveän hymyn ja nyökytin päätäni ymmärtäväisen näköisenä.
Toivon, että siitäkin seuraa jotakin hyvää. Tai ainakin jotakin.

Reissussa paloi rahaa. Visa. Luottoystävä pelasti jälleen. No, se onkin katalin ystävä ikinä. Se vaatii lainaansa takaisin, jopa korkojen kera. Apua. Näinkö tässä taas kävi. Tosin, senhän minä jo tiesinkin.

"Samanikäiset, parikymppiset kaverini eivät halua parinkymmenen vuoden velkareppua harteilleen. Yksi ei uskalla lainata taksirahoja enempää, toinen haluaa säästää kunnon pesämunana. Kolmas tuhlaa tienestinsä mieluummin seikkailumatkoihin kuin lyhennyksiin."

Taidan itse olla kaikki nämä ystävät yhdessä. Oma asunto olis riski ja pelottava hankinta, mutta eiköhän siitä hyödykin jotakin. Maksamme omaamme pois, eikun vai miten se meni...?

Tottakai haluan matkustella. Jatkuvasti. Haluan työn, jossa minulla ei ole rajoja matkustamisen suhteen. Valitettavasti niin on nyt.
Matkustaminen on kivaa, rentouttavaa, seikkailua ja jopa omien rajojensa löytämistä.
Vaikka kyllä ne rajat löytyy oman asunnonkin omistamisesta.

Taloyhtiönkokous. Ei tietoa. Olen katsonut sarjoja, joissa näitä käydään. Puhutaan siitä, miten naapurin Matti meluaa niin paljon öisin, etteivät muut saa nukkua rauhassa öitään. Häätö? Pesutupaan on ehdottomasti saatava uusi varausvihko, koska 2krs. Niemisen perheen äiti on täyttänyt kaikki sivut omilla varauksillaan.
Onneksi on edes joku joka osaa hoitaa nämäkin asiat. Mies. Kiitos.

Niin, ja sitten tämä lama.
"Pakotan itseni lukemaan aamun lehdestä kammoamani taloussivut. Pankkien syöksykierre, koilliseen kohoavat korkokäyrät, kansaa rauhoitteleva Katainen - luen otsikoita kuin ne olisivat pelottavasti yhteydessä tilini saldoon."
"En ole töissä sellutehtaalla, mutta tajuan, että irtisanomiset voivat osua myös omalle kohdalleni."
"Toisaalta vuokra-asuntojen hinnatkin ovat huikeat, ja nyt kuitenkin maksan omaa kotia."

Ymmärrän ja ymmärrän. Uskon silti, että aina laskun jälkeen tulee nousu. Eikö?
Laskuhumala - Nousuhumala. Alamäki - Ylämäki.

Sitä paitsi luin vahingossa tällä viikolla talousuutisen, jossa Euroopan komission puheenjohtaja Barosso ylisti Suomen taloudenpitoa ja kehotti muita maita ottamaan mallia talouskriisistä Suomelta. Hyvä me.

Mutta hei, on siellä taloudessa jotakin iloisiakin uutisia.
Nimittäin suosikkikauppani H&M lupaa 7000 uutta työpaikkaa. Aina ne ruotsalaiset, prassailemassa näistäkin asioista. Mutta on tämäkin iloista luettavaa, kuin miten pörssi kaatui ja vinkui ja vonkui.

No. Olen ostamatta niitä kenkiä, joita himoitsen. En välttämättä valitse sitä kalleinta mascaraa, vaan voin kokeilla jotakin halvempaa. Syödään riisiä, se on halpaa.
Mutta ei, minä en todellakaan tule syömään tonnikalaa, kaurapuuroa tai nuudeleita. Siinä on minun rajani. Piste.

Tämä talous ei kyllä pärjäsi siltikään pystyssä ilman miestäni. No, oma talous ei ehkä ole parasta luokkaa. Mutta, päätän että en jaksa niistä niin välittää, kunhan pysyn omissani. Piste.

Palaan seuraavan kerran asiaan, kun olen:
a.) työtön b.) asunnoton c.) tiedänkin asiasta jotain enemmän.

Lainaukset, Trendi-lehti helmikuu 2009.

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Valivali...

Tämä laulu kuvaa loistavasti tämän hetkistä mielialaani:

Ihmiset
Mikä helvetti teitä riivaa
Aina kiire
Aina hoppu
Kun nurkan takana vaanisi maailmanloppu

Ihmiset
Pikkumaiset kiukkupussit
Olipa vaput taikka jussit
Silti valitatte vain

Kaikenlaista harmia
Kaikenlaista harmia
Pitkin päiviä ja öitä
Seinän läpi kuulen teitä
Ja samat itkuvirret soi
Kaikenlaista harmia
Dannya ja Armia
Enää harvoin kuulla voi

~Kaikenlaista harmia - Egotrippi~

maanantai 26. tammikuuta 2009

Trouble is her friend...

Trouble is her only friend, and he's back again
Makes her body older than it really is
And she says it's high time she went away,
No one's got much to say in this town
Trouble is the only way is down, down down

As strong as you were, tender you go
I'm watching you breathing, for the last time
A song for your heart, but when it is quiet
I know what it means and I'll carry you home,
I'll carry you home.

And they were all born pretty in New York City tonight
And someone's little girl was taken from the world tonight
Under the stars and stripes.


~James Blunt - Carry You Home~

Jos joku ei ole vielä kuunnellut, suosittelen lämpimästi.

torstai 22. tammikuuta 2009

Lomailu kannattaa...

Kyllä lomailu kannattaa, aina.
Mutta siinä on se yksi huonokin puoli. Aina on palattava takaisin. Yök.

Kolme päivää sitten makasin rannalla, auringon alla. Hymy huulilla. Ihana aurinko. Tänään seisoin ulkona lumimyrskyssä, jalkoja paleli.

Mutta kyllä se sitten oli mukavaa.
Viikko vierähti mukavasti Miami Beach:llä. Aurinkoa riitti ja mukavia ihmisiä.
Tehtiin päivän reissu myös Bahamalle. Mmm.. Kuulostaa varmasti hyvältä. Itseasiassa reissu oli mahtava, matkaseura mukavaa, vaikka matkustus olikin hieman kaksipuolista.

04.45 lähtö hotellilta
05.30 jonotusta luukulla 1, maahantulolomakkeiden kirjoittamista
06.00 jonotusta luukulla 2
06.30 jonotusta luukulla 3
07.00 pääsy laivalle -> Discovery Sun

07.30 buffet aamupala (ei ehkä olisi kannattanut syödä niin paljon)
08.30 paha olo. Istuttiin kannella, aurinkotuoleissa, ulkona oli hyvin, hyvin tuulista ja kylmää.
Vettä roiskui jatkuvasti naamalle, suolaista vettä. Vaatteet olivat suolassa.
10.15 olin jo aivan varma, että olisimme olleet jo edes puolessa välissä. Joku huijasi minua, ja väitti että laivamatka kestää 3-4h, hitto, se kesti 5h.
10.30 paha olo. Olin jo ihan valmis ruumisarkkuun. Olin matkalla PahaMahalle.
12.00 vielä tunti jäljellä. Tuskaa. Harjasin tukkani ja palasin taas elävien kirjoihin.
13.00 jonotusta ja taas jonotusta. Jonotus ei lopu koskaan.

13.30 paikka on mahtavan kaunis. Ilma on lämmin. Kuuma.
14.00 Bahaman rannalla. Ihanaa. Vesi ei ehkä ole kovin lämmintä, mutta ilma sitäkin
lämpöisempää. Arto saa synttäridrinksunsa vihdoinkin.
14.45 shoppailua paikallisten käsityöläisten kojuissa. Kauniita simpukkakoruja ja käsinpunottuja koreja.
15.45 paluu lavalle.
16.30 juttutuokio Freeportin sataman työntekijän kanssa, joka kertoo hyvin mielenkiintoisia asioita Ruotsin ja Suomen rahakolikoista, hmm..
17.30 laiva lähtee liikkeelle Freeportin satamasta takaisin Ft. Lauderdelin satamaan.
18.30 buffet illallinen. Kyllä oli hyvää ruokaa, vaikka välillä ruokahalu meinasi pettää, kiitos Amerikkalaisten sikailijoiden. Yök.
20.00 porukkaa naurattaa ihan kaikki. Yksi alkoholijuoma tekee tehtävänsä.
21.00 kaikki väsyttää, paitsi Artoa ja Pasia. Ja kaikkia naurattaa. "Marja-Leena!"
22.00 Ft.Lauderdelin satamassa.
00.30 takaisin hotellilla.

Hyvin oli pitkänlainen päivä. Mutta kyllä oli mukava
ja ikimuistettava retki Bahamalle. Kiitos kivalle matkaseuralle.

Miami Beach itsessään oli kaunis paikka. Sanotaanko että päällimmäiseksi jäi kyllä mieleen tatuointipaikat. Niitä oli joka nurkassa jopa kaksinkappalein. Kehuja tuli omastakin tatuoinnista, ja kovasti yrittivät kyllä saada Pasinkin käsivarteen jotakin kuvaa. Mies piti päänsä.

Isot ostoskeskukset, täynnä tavaraa saa kyllä shoppailuhirmunkin hyytymään. Mitään fiksua kun ei tahdo löytyä sen kaiken massan seasta. Aivan tajutonta meininkiä.

Tässä jo uutta reissua odotellessa... Tsau!!