Minulle iskee monesti shoppailessa ostokatumus.
Miksi ihmeessä siis otin tämän topin, vaikka se ei todellakaan näytä hyvältä päälläni, vaikka se sovituskopissa näytti niin mukavalta.
Kaikki muuttuu viimeistään aina kotona, kun kaataa ostos saaliinsa sängylle ja käy läpi, mihin ihmeeseen kaikki rahat on taas kuluneet.
Liian pienet farkut, mutta kehtaako niitä mennä enää palauttamaan, ja kertoa että ne puristavat takalistosta, ja että ei ole enää 15-vuotias, joten luultavasti räikeä pinkkikään ei ole enää käy itselle.
Tolppakengät, joiden korkeus hipoo jo 10cm. Kerrotko myyjälle saman tien selitykseksi, nilkkaasi tehtiin viime viikolla iso leikkaus, ja luulit olevasi jo valmis tähän korkeuteen, ei sillä että et osaisi (pystyisi) kävelemään niillä, vaikka tosiasiassa lensit jo naamallesi sovittaessasi niitä uudestaan kotona.
Muotilaukku, joka tosiassa on halpaa tekonahkaa, mutta näytti liikkeen keinovalaistuksessa erittäin hyvältä olallasi, mutta tosiasiassa se näytti kuolleelta marsulta päivänvalossa.
Ostokatumus on yleistä, ja välillä sitä ei vain millään kehtaa mennä palauttamaan, ainakaan ilman suurta keksittyä selitystä miksi juuri palauttaa tuotteen.
Työpaikallani painotetaan aina suureen ääneen asiakaspalvelua, varsinkin siinä vaiheessa kun asiakas palauttaa tuotteen.
Pysy rauhallisena, myötäile asiakasta, koita saada toinen tuote myytyä. Ja käyttäydy kuin siinä ei olisi mitään kummallista että haluaa palauttaa tuotteen. Mutta silti sitä tuntee itse asiakaspalvelijana, että taas yksi raukka, joka ei vain millään osannut valita oikean väristä/liian pieni tai suuri koko, puhumattakaan tuotteen hinnasta, ja siinä vaiheessa on iskenyt paniikki, että millä ihmeellä sen maksaa.
Ja myös asiakkaista huomaa suurta hämmentyneisyyttä, syyllisyyttä ja he saattavat keksiä niin uskottavan mutta niin valheellisen tarinan, jotta palautus olisi tavallaan jo ansaittua.
Ystäväni kertoi kerran palauttaneen ostamansa paidan, joka oli ihan hyvä, hinta suhteellinen ja värikin menettelin, ongelma oli vain siinä että niitä lojui sohvan nurkissa muutama kymmen samanlaista, ja liikkeestä oli saanut kahvitarjoilua sinä päivänä, eikä hän ollut kehdannut lähteä sieltä ilman minkäänlaista ostosta.
Kuka ihmeessä menee vaateliikkeeseen pullakahville ja lähtee ostamatta ainuttakaan tuotetta? Siis muut kuin vanhemmat ihmiset ja köyhät, jotka aivan kyttäävät ilmoituksia ilmaisista purtavista.
Minä palautin juuri toissa päivänä kengät, jotka olin ostanut lehtiostoksen lisänä. Olihan nyt ihan hölmöä ostaa pelkkä lehti, koska se oli halvempi siellä kuin muualla.
Palautuksen aikana pysyin hiljaa, mutta mielessäni kupli monenlaisia satuja, miten toinen varvas olikin niin huono, että se hiertyi samantien, tai miten olin ostanut pikkusiskolle lahjaksi, mutta olinkin juuri ostanut samanlaiset, ha, kas kummaa. Sattumaa.
Miksi ihmeessä siis teemme tällaista? Välttääksemme häpeää?
Tiedä sitä.. mutta palauttaminen, ostoskatumus on kyllä jokapäiväistä. Mutta silti en ole vielä palauttanut limupulloa, joka on vain osunut käteeni tiskin päässä, joka sekin siis heräteostos.
Kuka sitä nyt maitoa palauttaisi kauppaan, vaikka ei maitoa joisikaan, mutta koska se on vain tuntunut kaupassa kivalta ostokselta.
Toinen ystäväni kertoi ostaneensa masennuksissaan vauvanpurkkeja, koska näytti niin ryytyneeltä työnteosta, että sai kauppiaalta pahamaineista katsetta, mutta koska hän osti vauvanruokaa, hän sai taputuksia olalle.
Kummallinen maailma...
Palaan asiakaspalveloimaan.. (vai miten ihmeessä tuo sitten kirjoitetaankaan)
