"Feather On My Pillow.."

Lupaan itselleni tai en - haluan vuodelta 2012 asioita, joita en ehtinyt 2011 tekemään niin usein tai paljon kuin olisin halunnut.

Vuosi 2011 on muutenkin ollut varsin tapahtumarikas, paljon uusia asioita, jotka ovat vaikuttaneet siihen millainen olen nyt - ja tulen olemaan. Elämänmuutokset - suuret ja pienet. Ihmissuhteet. 

Tammikuu alkoi hienolla Portugalin reissulla, mutta jo puoli välissä suru voitti. Ikävä. Minttu- koira poistui luontani, eikä sen jälkeen mikään enää ollut ennallaan.

Kevät koitti, koulu loppui ja niin loppui parisuhdekin. Samalla kaikki muuttui. Asunnonvaihdos, työpaikka. Arki oli erilaista. Mutta silti tuntui, kuin painava taakka olisi otettu pois. Seitsemän vuoden jälkeen sain vihdoin taas hengittää, ja olla se kuka todella olen. Elää elämää, jollaista sen halusin olla, ketään loukkaamatta.

Ei sillä, että elämä tästä helpommaksi olisi muuttunut. Ei tosiaan.

Kesän tultua huomasin miten läheisyydenkipeä ihminen voi olla. Sitä tarttuu ihmisiin, niihinkin joihin ei haluaisi. Olo on kuin kärpäspaperilla. Sitä haluaa tarttua kaikkiin kiinni, kerätä ihmiset ympärilleen ja pitää niistä kiinni - silläkin uhalla, että lopulta jää yksin.

Ihmissuhteet ovat nopeita ja kärsimättömiä. Niistä puuttuu aitous, niihin on takertunut niin kiinni, ettei osaa hengittää ja kun vihdoin ote löystyy, sitä huomaa miten (sekaisin) onneton on. Sitä on yrittänyt vakuuttaa itselleen, että uuden elämän voi löytää toisten kautta. Ei se mene niin. Vähitellen huomaa, että nekin uudet tuttavuudet, joita "tappoi" kärsimättömällä käytöksellään ovat menneet, niistä ei pystynyt enää pitämään kiinni, eikä se oikein olisi ollutkaan. 

Arki muuttui paremmaksi syksyllä. Uusi asunto, uusi työ, uudet työkaverit, uudet ystävät. Ja vaikka kaikki vanhakin oli mukana, uudet kuvioit piristävät. Syysmasennus ei iskenyt, ei ollut aikaa surra ja masentua, kun ympärillä tapahtui mielenkiintoisia asioita ja läheiset ihmiset jaksoivat olla kannustavia.

Talvea kohden, vuoden loppua ajatellen voi huokaista. Kaikki meni, niin kuin pitikin mennä. Jos se tarkoittaa että elän tässä ja nyt, olen onnellinen. Pitkään aikaan osaan olla itselleni rehellinen, luottaa, tehdä asioita joita en olisi aikaisemmin tehnyt. Tunnen itseni paremmin kuin aikaisemmin. 

Sanotaan että virheistä oppii - ei niistä opi, mutta niitä voi muuttaa. Jokainen virhe kaunistaa, sanotaan myös. En usko että elämää on helppo lähteä muuttamaan. Joku siinäkin toki onnistuu - itselleni se ei sopisi. Sen sijaan haluan elää hetki kerrallaan, ottaa vastaan sen palan, joka minulle tarjotaan, enkä ahmia liikaa. 

Tästä se lähtee... Vuosi 2012. Sitä mitä se tuo tullessaan - tuoko mitään - ei voi tietää, enkä haluakaan. Tässä hetkessä on oikeasti ihan kiva olla.

... and understanding.

Ja koska Uusi Vuosi on aina hyvä syy aloittaa kuuntelemalla hyvää musiikkia, tarjoan teille palasen... miehestä nimeltä Aaron.


Aaron Oliver Lee on artisti, jonka musiikissa huokuu herkkyys ja taide. Pianomusiikki iskee minuun siinä määrin, että luovuus tarttuu. Olen kirjoittanut kasoittain novelleja  vain kuuntelemalla Tchaikovsky:a, Chopin:a, Faure:a, samoin kuin Yann Tiersen:n Amelie soundtrack:a, koskettavampaa ja innostavampaa musiikkia saa hakea. Tietysti tämäkin on vain minun mielipiteeni.

Ja vaikka Aaron ei aivan klassista musiikkia teekään, ja modernius kuuluu, on se silti yhtä kaunista - kerta toisensa kuuntelun jälkeen.

Uusi levy The Last Snow löytyy jo spotify:sta (Glass Horses - kaunista, niin kaunista) mutta koska sitä ei vielä muualla ole, niin tässä esimakua - vai jälkimaku? - millaista miehen musiikki ylipäänsä on.


Feather On My Pillow.


Nauttikaa. Olkaa luovia 2012. 

kuva: weheartit