Pitkät yöt, lyhyet päivät.
Kuulostaa pirullisen todelta. Tässä yöllä kun kuuntelee musiikkia, antaa ajatusten juosta ja kehon rentoutua tulee väistämättä mieleen mielenvikaisuus.
Kuka järkevä ihminen valvoo kaikki yöt miettien kaiken maailman ongelmia ja yrittää ratkoa niitä aamuyöhön asti saamatta kuitenkaan mitään järkevää ratkaisua niihin.
Yöeläminen on myös tapa. Moni herää mieli virkeänä uusista ajatuksista, ja saa sepustettua ne kaikki paperille.
Päivä elämä. Hmm... Sen täytyy olla melkoisen tylsää. Aamu 8.00 iltapäivä 16.00 asti työtä, raskasta, puuduttavaa ja tylsää työntekoa. Moni voi tähän samaistua. Kovin moni työpaikka ei houkuta juuri sängystä noustuaan.
Minä vihaan ihmisiä, jotka alkavat lärpättämään heti aamutuimaan junassa/bussissa. Meteli joka heistä lähtee on lähes sietämätön. Näin talvisin tekisi mieli heittää huppu päähän, aurinkolasit silmille ja kadota niiden ihmisten lähettyviltä.
Mutta vihaan myös ihmisiä, jotka jaksavat esittää olevansa energisiä työpäivän jälkeen. Taas kerran tekisi mieli vajota sinne penkin alle suojaan.
Vihaan myös iltasella hykerteleviä ihmisiä, jotka kailottavat suureen ääneen, ketä ovat menossa tapaamaan, minne ja monen aikaan. Tekisi mieli nousta seisomaan ja huutaa: "Hiljaa.!"
En sitä tee, älkää pelätkö. En rohkene.
Olen tylsä, laiska yöeläjä, joka ei jaksa talviaamuja, ei päivää, ei ihmisiä kauppajonossa, ei arvostelua pörräävästä tukasta, ei kiukuttelevia lapsia bussissa eikä varsinkaan naapuritätin sairaskertomuksia.
Kuuntelen kodissani musiikkia aamuyöhön asti, nukun aamut ja shoppailen illat. Syön vähän, juon paljon. En tupakoi, en yski enkä varmastikaan sairastu flunssaan.
Olen apaattinen. Se on minua hyvin kuvaava sana. Voisi myös sanoa sekopäinen, hullu, mielenvikainen... (ehkä herttainen ja pörröpäinenkin...)
... mutta parannut viimeistään kun ensimmäiset auringonsäteet osuvat ikkunaani vielä kuuden jälkeen illalla. Lupaan sen. (Herttaisuudesta en tiedä.)
Sweet dreams!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti