Laukkuelämää

Monenko naisen laukku on tyhjä? Monenko naisen laukusta ei löydy esim.:

paperinenäliinoja, huulipunaa, purkkaa, kirjoituspaperia, kynään, meikkejä, salmiakkia, aurinkolasit, parfyymia, varasukkahousuja, koruja, kynsiviilaa, kynsilakkaa, hiuslakkaa, taskukampaa, jne.

Moni nainen pakkaa laukkuunsa koko pienen tärkeän elämänsä, koska jokainen päivä voi olla juuri se päivä, kun tulet tarvitsemaan jotakin näistä asioista. Ja jonakin päivänä tulet tarvitsemaankin näitä. Ihan varmasti.

Kauneus, tuo silmä katsojassa

Joku maalaa kissanruoka peltipurkkeja tehden niistä kukkapurkkeja, maustepurkkeja ja kihveliastiaa.

Joku yrittää epätoivoisesti säästää parhaita farkkujaan, jotka eivät ole mahtuneet päälle sitten vuosikymmenen, hätävaralle jotakin suurta hetkeä varten.


Joku taas keksii repiä vanhat tapetit seinistä ja maalata ne mustalla tai ehkä sittenkin auringon keltaisella maalilla.

Tarkoituksena on tehdä kaikesta kaunista. Kaunista on kiva katsoa. Kauneus voi antaa hyvänmielentunteen.
Ruoka voi olla kaunista. Laulut ovat kauniita. Valokuvat ovat kauniita.
Ihmiset ovat kauniita.

Sinä. Minä.

Hauras ääni

Hauraan äänesi mä kuulen
Läpi tuulen se kaikuu edelleen

Jälkeesi jätät sormenjälkiä
Palan muistoa itsestäsi

Katselimme tähtitaivasta
Yömyöhään juteltiin
Sade kasteli meidät
Suutelimme salaman valoissa

Itkit ja kerroit kuinka
vihdoinkin löysit ihmisen joka ymmärtää

Mitä sinulle oikein tapahtui
Mihin lensit? Mihin katosit?
Mitä itsellesi teitkään
Tiedäthän.. Sinua kaipaan
Ikuisesti kaipaan

Jälleen pyyhin kyyneleen poskeltani
Tyynyn syliini mä painan

Kuuntelin lempikappaleitasi
Jos vaikka tulisit takaisin

Itkin ja kerroin kuinka
vihdoinkin löysin ihmisen joka ymmärsi

Mitä sinulle oikein tapahtui
Mihin lensit? Mihin katosit?
Mitä itsellesi teitkään
Tiedäthän... Sinua kaipaan
Ikuisesti kaipaan

Punaiset kengät raitiovaunussa

Juoksen epätoivoisesti pimeää karkuun. Valoa näkyy jossakin kaukana.
Punaiset korkokengät kolisevat asfalttiin niin kovaa, että se särkee korvani.

Nostan polvisukkiani kolmannen kerran. En näe muuta kuin kaukana olevan valon, ja sinne minun olisi päästävä.

Huomaan ohikulkijan, hän katsoo minua hämmästyneenä, kuin hän ei olisi aikaisemmin tavannut naista.
Mies tulee lähemmäs. Kirin vauhtiani.

Katson taakseni ja mies on kadonnut pimeyteen.
Otan muutaman juoksu askeleen. Ohitan puistotien nopeasti. Kengät alkavat hangata. Hengähdän.

Juoksen alas alamäkeä. Näen ja kuulen raitiovaunun pysähtyvän pysäkilleen. Juoksen niin kovaa kuin pääsen korkokengilläni, jotta ehtisin kyytiin.
Ovet sulkeutuvat, mutta saan tungettua käteni oven väliin ja ovet aukeutuvat.
Istun viimeisen rivin ikkunapaikalle. Tuijotan ulos ikkunasta. Hengitän ikkunaan ja piirrän sydämen.
Kaksi naista keskustelee eturivissä lapsistaan. Rakastavaiset halaavat toisiaan ja katselevat syvälle silmiin. Mies seisoo keskivaunussa ja katselee ympärilleen kuin peläten jotakin. Hän katselee ulos ikkunoista, välillä minua, välillä pariskuntaa. Hän hermostuu ja hätkähtää pienistäkin liikkeistä.

Muistelen viime lauantaita. Istuin samassa paikassa kuin nyt. Kädessäni paperikassi, jossa uudet punaiset kengät odottivat pääsevänsä juoksemaan ja nauttimaan. Kädessäni on ollut myös toinen kassi, jonka hädissäni unohdan penkille kun juoksen ulos vaunusta.

Tuo pussi on vieläkin vaunussa. Tiedän sen. Puren kynttäni, olen hermostunut.
En pidä siitä, että joudun turvautumaan jonkun apuun (kuljettajan) että löytäisin tuon kassin, ja sen sisällön.

Nousen hitaasti ylös. Toivon, että keskivaunussa oleva mies ei huomaisi liikkeitäni. Turhaan. Horjahdan ja joudun tukeutumaan pariskunnan olevaan penkkiin. Mies katselee minua silmäkulmiensa alta. Hän hengittää raskaasti.

Katson ikkunasta ulos, kuin en huomaisi miestä lainkaan. Liikun hiljaa häntä kohti. Katselen punaisia kenkiäni. Nostan polvisukkiani neljännen kerran. Hivelen kaulakoruani.
Kierrän hiuskiharan pikkusormeni ympäri. yritän olla mahdollisen huomaamaton.

Mies kohottaa katseensa. Näen selkeät silmät. Siniset tai vihreät, on liian hämärää ollakseni varma. Nyökkään nopeasti hymyillen ja hivuttaudun ohitse.
Mies takertuu käteeni nopeasti ja pelästyn.
Hän nostaa huivin, joka on ohi mennessäni tippunut.
Nostan huivin hämmentyneenä, en muista sen tippuneen kaulastani.
Kiitän hymyillen, en sano mitään. Katson häntä silmiin ja huomaan punan leviävän poskilleni.

Jatkan matkaa eteenpäin. Suoraan kuljettajan luokse. Rykäisen kuuluvasti, mutta kuljettaja ei huomaa minua. Hermostun. En tiedä mitä tehdä.
Mies katsoo minua keskivaunusta edelleen. Hermostun enemmän ja koputan kuljettajan ovi-ikkunaan. Hän katsoo minua vakavana. Pyydän anteeksi häirintää ja kysyn kassista.
Kuljettaja katsoo minua epäuskoisena, katsoo myös taakseen nähdäkseen miehen keskivaunussa ja kertoo ettei sitä ole.

Jään seuraavalla pysäkillä.
Nainen nousee kyytiin ja ohitan hänet varovasti.
Katson miten raitiovaunu liukuu ohitseni raiteilla.

Suljen silmät. Olen pettynyt ja surullinen.

Huomaan että en ole yksin. Mies keskivaunusta on jäänyt pois vaunusta samaan aikaan kanssani. Hän seisoo noin kymmenen metrin päästä minusta. Katson molempiin suuntiin. Punastun.
Silloin näen miehellä olevan paperikassin. Minun kassini.
Mies tulee muutaman metrin lähemmäs. Niin teen myös minä.

Hymyilen leveästi ja kuulen kuinka punaisista korkokengistäni lähtevä kopina saa miehenkin hymyilemään.

Rakastaa...

Tahdon elää näin, surun peittämäin
Luokses aina tuun kun silmät tummuu

Arvet näkyvät, peitän paidalla
Kyynelkanavat tyhjänä on

Seitsemän kertaa onnea toivotat
siltikään en jaksa aamuisin nousta
Etkö voisi poistaa, tätä poistaa
tuskaa ja ikävää

"Jäljet näkyvät pitkälle vuosien
sanoit elämän olevan hauskaa
kun sinua joku rakastaa
Sanoit haluavan joskus naimisiin
kolme lasta ja koiran
suuren talon autoineen ja puutarhan
Jonain päivänä sen kuulemma huomaa
että rakastaa"

Sade pirstaleineen kastelee kasvoni
Aurinko ne kuivaa

Katselin maailmaa
suuren ikkunan takaa
peittoon kääriydyn

Suutelevan nään, miehen naistaan
käännän pääni pois, en kestä enää
tahdon rakastaa
tahdon rakastaa

"Jäljet näkyvät pitkälle vuosien
sanoit elämän olevan hauskaa
kun sinua joku rakastaa
Sanoit haluavan joskus naimisiin
kolme lasta ja koiran
suuren talon autoineen ja puutarhan
Jonain päivänä sen kuulemma huomaa
että rakastaa
että rakastaa"

Ääniä

Tyhjät elämämme päätimme jakaa.
Valoisaa ja niin kaunista
Siihen tarvitaan rakkauden lumoja
Pieniä suudelmia tusina

Toisella puolella maailmaa sanoitte tahdon
minä katson silmiisi sinisiin
Tahtoisin suudella sinua
en siihen voisi kyllästyä koskaan

Kuuntelimme maailmaa kahdestaan,
se alkoi kuulostaa jo kauniilta.

Ääniä, lauluja, rukouksia, vihellyksiä.
Sanoja, huutoja, kauniita runoja.

Sängyssä katselin sinua aamuöisin,
en voinut herättää sinua
Katseesi upottaa minut siihen suureen kuplaan,
joka myöhemmin puhkeaa ja olen ilmaa

Kuuntelimme maailmaa kahdestaan,
se alkoi kuulostaa jo kauniilta.

Ääniä, lauluja, rukouksia, vihellyksiä.
Sanoja, huutoja, kauniita runoja.

Nemi the Universe

Ihanaa Ystävänpäivää!!

"Ystävä ole minulle,
en halua pahaa sinulle.
Jaksat aina kuunnella,
välittää ja lohduttaa.
Ystävä rakas,
olet maailman paras."

"Merkitset minulle paljon.
Ilmas sinua elämäni oli tyhjää.
Täytät sen hymylläsi,
katseellasi.
Olet minulle paljon,
ystävä rakas."

Aina...

ei jaksa hymyillä, eikä oikeastaan nauraakaan, sisäisesti saattaa itkeä ja huutaa apua, vaikka kukaan ei sitä kuulekaan. toivon että jonain päivänä joku huomaisi meidätkin tässä maailmassa, joku joka ymmärtäisi mitä ajattelemme, ilman että tarvitsee sitä erikseen sanoa. sisällämme kuplii ajatuksia, mielialat vaihtelevat, toisena päivänä onnellinen, toisena surullinen, kolmantena nauramme, neljäntenä itkemme. raivostumme, hermostumme, kärsivällisyys loppuu, tai sitä ei ole olemassakaan. terveys ei enää kestä, sitä ei jaksa hoitaa. masennus, kaamoksen sana, synty, josta ei koskaan seuraa hyvää. murheet, jotka kasvavat sisällämme. tuska, joka kiehuu ympärillämme. ilo, jonka päälle mustat pilvet karkaavat. suru, jota emme pakoon pääse. sielumme eivät lepää, ne ovat haavoittuneet, siivet katkenneet, ei ketään kuka niitä hoitaisi. unettomuus vallitsee, sosiaalisuus häviää. itkeneet silmät katsovat peilistä, ja kukaan ei niihin enää katsokaan. yksin olemme täällä, yksin meidän on pärjättävä.
___________________________________________________________

"Masennus on varsin yleinen sairaus, sillä arviolta n. 5–6 % suomalaisista kärsii masennuksesta."

"Masennuksen keskeinen oire on vakava ja pitkäkestoinen mielialan lasku. Usein myös mielenkiinnon puute, ruokahalun muutokset, unettomuus tai ylenmääräinen nukkuminen. Henkinen vireys ei ole kohdallaan ja pienetkin tehtävät vaativat erittäin suurta ponnistelua."

"Masentuneella saattaa ilmetä myös käytöshäiriöitä ja tilaan liittyy usein vakavaa keskittymiskyvyn puutetta ja muistitoimintojen heikkenemistä. Muita depression oireita ovat mm. väsymys, uupumus, kyvyttömyys nauttia tavallisista asioista, arvottomuuden tunne, ärtyneisyys, itkuisuus tai vaikeudet itkeä, epämääräiset kivut, vähentynyt seksuaalinen mielenkiinto ja aktiivisuus, painon muutokset, päänsärky ja vatsavaivat."

"Masennus on hankala sairaus, koska sairastunut tuntee usein syyllisyyttä ja voi olla kykenemätön uskomaan, että kukaan voisi auttaa häntä."

"Depressiota voi itse ehkäistä ja hoitaa mm. säännöllisillä elintavoilla, ulkoilulla, liikunnalla, terveellisellä ruokavaliolla, välttämällä tupakointia ja runsasta alkoholin ja kahvin juontia, myönteisellä elämänasenteella ja ylläpitämällä hyviä ihmissuhteita mm. perheenjäseniin, sukulaisiin, ystäviin, opiskelu- ja työtovereihin. Hyvät harrastukset ovat myös tärkeitä, samoin rentoutuminen ja liiallisen stressin välttäminen."

lähde: wikipedia

Olipa kerran..

Olipa kerran tyttö, joka oli kenkäfriikki. Tämä asui suuressa kylässä yhdessä pojan kanssa, jossa maksuvälineenä toimi mansikat ja kirsikat. Kylä kasvoi kasvamistaan ja siellä järjestettiin usein suuria markkinapäiviä.

Tyttö rakasti kenkiä, ja ihasteli kaikkien ohikulkevien ihmisten kenkiä. Tyttö vain oli kovin köyhä, eikä hänellä ollut varaa ostaa uusia kenkiä niin usein kuin olisi halunnut. Poika ei niin välittänyt kengistä.

Tyttö käveli pojan kanssa markkinoilla ja huomasivat torimyyjän. Tyttö juoksi innoissaan kojun luokse ja ihasteli hohdokkaita kultakenkiä. Myyjä tuhahti omahyväisenä, että tytöllä ei olisi koskaan varaa ostaa häneltä kenkiä. Varsinkaan kultakenkiä.
Tyttö alkoi itkeä, ja poika yritti lohduttaa sanoilla: "Nuo kengät muutenkin olisivat jo huomenna mustat." Tyttöä se ei kuitenkaan ilahduttanut.

Seuraavana päivänä saapui uusi torimyyjä. Tämä hymyili tytölle ja antoi sovitettavaksi kauniit kengät, jotka loistivat kilpaa auringon kanssa. Hinta oli kuitenkin liian suuri. Tyttö itki, että ei koskaan saisi itselleen niin kauniita kenkiä.
Torimyyjää tämä asia harmitti ja antoi tytölle kengät ilmaiseksi, jos lupaisi auttaa kojun myymisessä ja tyhjentämisessä.
Tyttö suostui oitis, ja hymyili kaunista hymyään.

Illalla tytön saavuttua kotiin, hänellä oli jalassaan uudet kiiltävät kengät. Poika huomasi kengät oitis. Tämä suutahti: "Monet mansikat ovat tänä vuonna menneet hukkaan, ja silti uskalsit ostaa uudet kengät."
Tyttö ei ehtinyt sanoa mitään, ennen kuin poika jatkoi.
"Viet ne heti huomenna takaisin, ja yrität saada kaiken summan takaisin mitä mahdollista."
Tyttö hymyili ja sanoi, että ei tarvitsisi, koska oli ansainnut ne kovalla työllä.
Tyttö kääntyili ja ihasteli ja juoksi pienen peilin ääreen. Hän huudahti iloisesti. "Katso, eivätkö ne olekin kauniit!" Poika tuhahti toistamiseen, ja sanoi: "Lehmän hännätkin ovat kauniimpia kuin nuo."
Tyttö suutahti ja alkoi itkeä. Hän juoksi kauas metsään, ja vannoi että ei koskaan enää palaisi. Poika tiesi, että pian tyttö kuitenkin jo tulisi kotiin.

Kului tunteja ja poika alkoi huolestua. Tyttö ei näkynyt.
Samaan aikaan tyttö istui suuren puun juurella ja katseli pelokkaana ympärilleen. Hän alkoi itkeä. Oli jo myöhä ja hän oli eksynyt.
Sitten tyttö näki kirkkaan valon tulevan suoraan häntä kohti.

"Älä pelkää, lapseni. Se olen minä, kenkäkeiju!" pieni kenkäkeiju pyristeli iloisena pieniä siipiään.
"Kenkäkeiju? En tiennyt teidän olevan olemassa!" Tyttö ilahtui.
"Lapseni, monikaan ei usko meidän olevan olemassa. Mutta me olemme virallisia keijun jäseniä." Keiju kertoi.
"Mutta älä lapseni itke, nuo kengäthän ovat ihanat." Keiju jatkoi.
"Ei, en minä sitä itkekään. Olen eksynyt. En osaa enää kotiin." Tyttö alkoi taas itkeä.
"Voi lapseni. Minä opastan sinua hieman. Katsele taivaalle, katso mitä näet!" Keiju ehdotti.
"Näen pieniä tähtiä, ne ovat aivan erilaisia kuin meillä kotona." Tyttö pettyi.
"Voi lapseni. Minä uskon että aivan pian löydät polkusi kotiin." Keiju yritti piristää.

Samalla poika oli jo hyvin huolestunut. "Pian on jo kovin pimeää, metsässä piili vaaroja" poika sanoi. Tämä toivoi, että ei koskaan enää suuttuisi tytölle, jos tämä vain palaisi nyt kotiin.
Koska tyttöä ei näkynyt, poika päätti lähteä etsimään tyttöä vihikoiriensa kanssa.
Hän kutsui koiria, ja nämä juoksivat pimeään metsään.

Poika huomasi heti jälkiä maassa. Niiden täytyi kuulua tytölle. Maassa oli suuri kuoppia, joiden oli oltava uusista kengistä.
Koirat juoksivat vielä pimeämpään metsään ja haukkuivat.

Poika löysinkin pian tytön nukkumasta suuren tammen luota.
Poika nosti tytön syliinsä, suuteli tätä ja piti lämpimänä. Tyttö aukaisi silmänsä ja hymyili. Hymy valaisi koko polun, ja he löysivät tiensä kotiin.
"Vannon, että en koskaan enää suutu sinulle ja kengille." Poika vannoi.
"Ja minä vannon, että en koskaan enää lähde pimeään metsään." Tyttö hymyili.

Sen pituinen se.

-------------------

Löysin tänään ihanat talvikengät, ja hintakin oli aivan olematon. Saas nähdä mitä ilta tuo tullessaan kun muut näkevät kenkäni.

Iloisia talvisia kenkäilmoja.